Show
Shavan setti on tanssittavaa bilemusiikkia, joka saa lattian taatusti täyteen. Shavan musiikissa mausteet on monet, mutta kovat kinkerit saadaan aina aikaan, tämä on käytännössä todettu keikoilla. Shava on soittanut Suomessa isoilla ja pienillä areenoilla sekä useimmilla merkittävillä festivaaleilla Kaustiselta Provinssirockiin ja myös Amerikan mantereella Vancouverissa järjestetyllä City Of Bhangra-festivaalilla. Shava on ollut näkyvissä ja kuuluvissa myös valtamediassa, syksyllä 2009 yhtyeen musiikkia on kuultu Kanadan valtakunnallisessa radiossa ja kotimaassa bändi on heittänyt myös keikan YLE:n Aamu-TV:ssä
Yhtyeen kokoonpano on:
Kiureli Sammallahti - laulu, koskettimet
Valtteri Bruun - kitara
Tuomo Kuure - basso
Hannu Risku - rummut, ragga
Sami Rönkä - dhol, tabla
Shavan vakiotanssija on Jessica Heinonen. Jessica on hillitön tanssija! Hän on asunut vuosia Intiassa yksinkertaisissa oloissa ottaen oppia intialaisen perinteisen tanssin guruilta. Teemme keikkaa myös Bolly Beat Dancers-ryhmän kanssa.
Peali Mitra
Shavan keikoilla kuullaan usein myös ihanaäänistä intialaista laulajatarta Peali Mitraa, joka esittää Bollywood-iskelmiä sekä tuo omaa autenttista sävyään Shavan omaan tuotantoon.




